raul

SuSi YB - VäVi 3-1 (3-1)

1-1 Janne Harju (Samuli Franke)

2-1 Jussi Tuores (Jukka Salmi)

3-1 Jussi Tuores (Jaakko Saarinen)

Young Boys palasi voittokantaan

SuSi Young Boys lähti illan otteluun teemana "Takaisin voittojen tielle". Pöytäkirja saatiin lähes täyteen, sillä pelipaikalle saapui 16 enemmän tai vähemmän pelikuntoista kaveria. Pena laitettiin varmuuden vuoksi kokoonpanoon, vaikka hän kärsii varpaan hiusmurtumasta. Muita loukkaantumisten tai sairastelun vuoksi poissa olleita pelureita olivat Tebonho, Keppu, Tere ja Kärsä. Valmentajamme Miha oli miettinyt joukkueelle uuden kokoonpanon 4-2-3-1.

Avaus:

Mäbä

Jouni - Jere - Jonny "C" - Pärtsi

Sape - Juke

Harju - Ruuti - Jammu

Tunkki

Penkillä: Ville, Ana, Pena, Matu ja Rintsi.

Otteluraportin on kirjoittanut katsomossa varvasvekin vuoksi ollut luottotoppari Kärsä.

1min: Keppu avautuu tuomarityöskentelystä ensimmäisen kerran.

5min: VäVin pelaaja nro 5 peippaa pari kaveria oikealla laidalla ja tirvaisee 20 metristä pirullisen kierteisen pommin riman alle, 0-1. Pallo tuli loppujen lopuksi kohti Mäbää, mutta pieni hipaisu palloon ei muuttanut pallon suuntaa ja VäVi siirtyi johtoon. Tilanteesta yksi lampaanperse Mäbälle.

10min: VäVi sortui käsivirheeseen n. 23 metrin päässä maalistaan. Sape antoi nopean vaparin Harjulle vastustajan valittaessa tuomarille edellisen tilanteen Pärtsin käsivirheestä. Harju sijoittaa pallon hallitusti yli vastaan tulleen VäVi -veskarin ja tasoittaa ottelun.

12min: Heti maalin jälkeen VäVi sai puolittaisen maalipaikan. Joukkueen kapteeni Furu pääsi koittamaan kärkkärillä Mäbän yllättämistä, mutta pallo tuli maata pitkin suoraan päin Mäbää.

15min: Rudin väkevä veto harhautuksien jälkeen yli maalin.

17min: 2-1. Parin keskikentän siirtelyn jälkeen Juke zippaa pallon Tunkille. Tunkki ottaa pallon vaikeasta asennosta haltuun ja sijoitti nätillä volleylla pallon verkon perukoille. Tunkin veto lähti rankkurajan tuntumasta takakulmaan.

19min: Jammu syöttää oivallisella syötöllä Tunkin läpi oikealta laidalta. Tunkki kuitenkin miettii vielä edellisen tilanteen volleyta ja ampuu pallon takakulmasta ohi.

21min: Harju sijoittaa oikealla jalalla Rudin kesosta, mutta pallo lipuu ohi maalin.

33min: Jouni testaa maalivahtia 35 metristä tuloksetta.

35min: Juke matkii Jounia samoin tuloksin. Vetoa edelsi kuitenkin pari huikeaa harhautusta.

37min: Rudin ja Tunkin seinäsyötön jälkeen Rudin keskitys ei tavoita omia, mutta Tunkki ehtii haaskalle ekana ja tilanne voimakkaan oikean jalan vedon jälkeen 3-1.

45min: Jouni kuskasi palloa vasemmalta laidalta kohti keskustaa ja menetti pallon, Miha suli..

46min: SuSi suoritti kaksi vaihtoa. Peliin pääsivät Ana ja Rintsi, vaihtopenkille hyttysten syötäviksi puolestaan Sape ja Harju.

50min: VäVin hyökkääjä matkalla läpi, mutta Anan taktinen rike siirtää tilanteen VäVin päähän. VäVi -pelaajat protestoivat äänekkäästi hyötynäkökulmaan viitaten.

55min: VäVin vapari vasemmalta laidalta keskitettiin pilkun tuntumaan, josta Jouni puski pallon tolppaa hipoen kulmaksi. Kauden toinen oma maali ei ollut kaukana.

58min: Samasta paikkaa vapari, joka pelattiin tällä kertaa takatolpalle. Mäbä hyppäsi korkeimmalle ja koppasi pallon. Pallo kuitenkin tippui peliin hyökkääjän rikkeen jälkeen ja peli jatkui SuSin vaparilla.

60min: Juke koittaa jälleen kaukavedolla yllättää veskaria, tälläkin kertaa tuloksetta.

61min: Jere hörskötti pallon vasemmalla ladalla vastustajalle, joka pääsi juoksemaan boxiin. Veto kuitenkin parisen metriä ohi SuSi -maalin.

63min: Pallo maaliin pitkästä kaaripallosta puskettuna. Mäbä arvioi tilanteen väärin eikä ehtinyt nyrkkeillä palloa pois ennen VäVin hyökkääjää nro 10. Avustava erotuomari kuitenkin pelasti SuSin paitsioliputuksellaan.

64min: Rudin tulinen pusku 16 -rajalta, mutta veskarin komea torjunta estää numeroita muuttumasta suuremmiksi.

67min: Vaihtopenkki (ja kaikki kentällä olleet) huokaisevat helpotuksesta, kun tuomari nostaa Pärtsille vain keltaisen kortin. Pärtsillä hieman suli kun hän sai koivilleen vihellyksen jälkeen. Pärtsi teki beckhamit ja potkaisi maassa maatessaan kaveria jaloille.

80min: Hyvää Barcamaista pyöritystä tuloksetta.

83min: Rudille keltainen kortti, syynä väkivaltainen käytös.

84min: Tunkki penkille ja Matu irti.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli lähes kokonaan SuSin hallussa. Tilanteita luotiin liukuhihnalta, mutta viimeistely onnistuin "vain" 3 kertaa. Toinen puoliaika oli puolestaan SuSin osalta huonompaa ja VäVi otti pelin hallinnan itselleen. Kovin vaarallisia tilanteita vierailijat eivät kuitenkaan pystyneet luomaan. Näin olleen ansaitut 3 pistettä kotijoukkueelle. Ensimmäinen kierros on pelattu ja pisteitä on koossa 21, saldo 6 voittoa, 3 tasuria ja 2 tappiota. Vitosesta täksi kaudeksi Neloseen noussut SuSi on ensimmäisen kierroksen jälkeen vähintään sarjan kolmantena. KWCF voi vielä mennä pisteellä ohi, mikäli he hoitavat oman ottelunsa. Team Kiisto voi päästä SuSin kanssa tasapisteisiin, mutta huonommalla maalierolla he jäävät SuSin taakse.

SuSilla on edessä vielä yksi ottelu ennen muutaman viikon mittaista sarjataukoa. Ensi viikon maanantaina on edessä vieraspeli Koivulahdessa, vastassa paikallinen FC Kuffen. Sarjan avausottelussa SuSi otti puhtaan 4-0 -voiton koivulahtelaisista, joten kotijoukkue lähtee hakemaan  varmasti revanssia kovalla sykkeellä. Vaikka Kuffen on sarjan häntäpäässä, ei ottelusta tule missään nimessä helppo. Vielä kerran on jaksettava pelata ja paiskia hommia kolmen pisteen eteen.

SuSin tähdet:

*** Tunkki - Viime kauden maalikuningas sai toivottavasti gorillan lopullisesti pois selästään. Kauden 2. ja 3. maalilla tärkeä voitto ja kolme tähteä.

**Jonny - Kapteenin loistava paluu loukkaantumisen jälkeen omalle topparin tontilleen rauhoitti SuSin alakerran peliä kummasti.

* Juke - Loistavaa duunia keskikentällä koko pelin ajan. Kun Juke vielä malttaisi muutamissa tilanteissa luovuttaa pallon nopeammin pelikavereille, vain taivas olisi rajana.

- Kärsä ja Möle